Energiannälkäisten yritysten katse on suuntautunut kohti kehittyviä maita ja Afrikkaa, jossa maa-alueita biopolttoaineiden viljelyyn riittää. Miten käy paikallisen ruuantuotannon?
On chikungulu pepo, eli heinäkuu bemban kielellä. Kylmä pohjoistuuli viilentää Sambian pohjoisprovinssissa sijaitsevan Milungan keskipäivää. Työtä Milungassa riittää, koska sadonkorjuu osuu keskitalveen.
Chitemene-menetelmän mukaisesti maa raivataan kaskeamalla ja kolmen vuoden sykleissä viljellään maissia, papuja, hirssiä ja kassavaa.
Viereisen saksalaisen yrityksen biodieselin tuotantoon tarkoitettua jatropha-satoa ei kuitenkaan kerätä vielä neljään tai viiteen vuoteen.
Kiinnostus biopolttoaineita kohtaan on kasvanut viime vuosina rajusti. Kehittyneiden maiden energiasaannin turvaaminen öljyn vähentyessä, ilmastonmuutoksen hillitseminen ja huoli hiilidioksidipäätöistä sekä teollistuvien maiden, kuten Kiinan ja Intian, kulutuksen kasvu lisäävät biopolttoaineiden kysyntää.
Mitään uutta biopolttoaineiden käyttö kehitysmaissa ei ole, koska YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAOn mukaan maailman köyhistä noin 90 prosenttia turvautuu bioenergian, kuten puun, hiilen ja eläinten jätösten, käyttöön ruoanlaitossa.
Monien yritysten katse on suuntautunut kohti kehittyviä maita ja Afrikkaa, jossa maa-alueita polttoaineiden viljelyyn riittää. Samalla keskustelu biopolttoaineiden viljelyn vaikutuksesta paikalliseen ruokaturvaan jatkuu.
Viime aikoina ulkomaisten yritysten kiinnostus erityisesti marginaalisilla alueilla kasvavan jatrophan viljelyä kohtaan on kasvanut räjähdysmäisesti. Vaikka jatrophaa on ehditty jo kutsua ihmekasviksi sen vaatimien vähäisten vesi- ja lannoitevaatimusten takia, soveltuvuutta kaupalliseen öljyntuotantoon ja sopeutumista paikallisiin olosuhteisiin Sambiassa ja muualla on tutkittu vähän.
Vuonna 2009 Sambian pohjoisprovinssissa Mpikan ja Tansaniaan vievän junaradan läheisyydessä heimopäällikkö Chikwanda myi maata saksalaiselle Ferrostaal-yrityksen jatropha-viljelmille.
”Perustamme seuraavien vuosien aikana kymmenen kappaletta kymmenen hehtaarin pilottiviljelmää alueen eri puolille, joissa teemme testejä ja kokeilemme jatrophan, paikallisen maaperän ja ilmaston soveltuvuutta kaupalliseen biodieselin tuotantoon”, kertoo Ferrostaalin projektipäällikkö Cynthia Olivier.
”Olemme palkanneet työtekijöitä viereisestä Milungan kylästä. Tarjoamme heille töitä ja heidän tulolähteensä monipuolistuvat. Vaikka meitä on kritisoitu metsien raivaamisesta, ainakin istutamme jotakin takaisin.”
Paikalliset saavat lisätuloja metsien tuotteista kuten puusta, villihedelmistä, perhosentoukista ja villiyrteistä. Sambian metsien väheneminen on kiihtynyt viime vuosikymmenen aikana väestönkasvun ja ruuanlaitossa käytettävän hiilentuotannon takia.
Biopolttoaineiden suosion kasvaessa maankäyttö- ja omistuskysymykset nousevat keskeisiksi Sambiassa. Sambian maaoikeudet perustuvat kaksoisjärjestelmään: Valtion mailla vallitsee siirtomaa-aikaiseen brittiläiseen päätöksentekoon perustuva oikeus, mutta noin 80 prosenttia Sambian maa-alasta on paikallisten heimopäällikköjen hallussa. Näillä alueilla päätökset perustuvat kirjoittamattomiin tapoihin ja perinteisiin.
”Heimojohtajat eivät usein konsultoi kyläläisiä isoihin maakauppoihin liittyvissä päätöksissä. Monet maakaupat kuitataan heimopäällikölle annetulla traktorilla, autolla ja Milungun jatropha-viljelmän tapauksessa myös kyläläisten ambulanssipalvelulla”, kertoo Sambian maatalousministeriön MACOn Mpikan yksikössä työskentelevä Kalolo Simbeya.
”Lisäksi päällikkö saa rahallisen korvauksen, jonka summasta ei puhuta. Usein kaupan jälkeen asukkaita pyydetään siirtymään asumaan muualle.”
Viimeaikaisten tutkimusten mukaan jatrophan viljeleminen kannattavaa biodieselin tuotantoa varten vaatii runsaasti työtä: kastelua, rikkaruohojen poistamista ja lannoitteita, jotta siemenet tuottavat riittävästi öljyä. Tämä vaikuttaa ruuantuotantoon, mikäli osa kotitalouksien työntekijöistä siirtyy polttoaineviljelmien palvelukseen.
Heimopäällikko Chikwandan mailla ja Milungan naapurissa Kapongo-Kapalassa asuva Jones Chifwumbi on seurannut Ferrostaalin kehitystä jännittyneenä.
”Ferrostaalille on myyty 250 hehtaaria, joilla he kokeilevat jatrophaa. Jos jatropha todetaan tuottavaksi, tarkoituksena on laajentaa tuotanto jopa 10 000 hehtaarin alueelle. Emme ole kiinnostuneita työpaikoista, koska pienellä 300 000 kwachan (50 euron) kuukausipalkalla ei voi elättää perhettä. Nyt ainakin saamme ruuan pelloiltamme.”
CIFORin (Centre for International Forestry Research)tutkija Davison Gumbo on perehtynyt paikallisiin oloihin.
“Biopolttoaineisiin tarkoitetut kasvit eivät suoraan uhkaa ruuantuotantoa, koska viljelymaata Sambiassa on riittämiin. Suurin ongelma täällä on työvoiman puute. Työvoiman siirtymisellä ruuantuotannosta yritysten palvelukseen voi olla merkittävä vaikutus ruokaturvaan.”
Yli kaksi kertaa Suomen kokoisessa maassa asuu 12 miljoonaa ihmistä, joista suurin osa asuu harvaan asutulla maaseudulla. Maaseudulla koetaan jatkuvaa työvoimapulaa.
Työvoiman puute ei käy ilmi Ferrostaalin Cynthia Olivier kanssa keskusteltaessa. ”Lisätulot mahdollistavat lannoitteiden ja myös lisätyövoiman hankkimisen.” Kysyttäessä pilottivaiheen jatkosta Olivier miettii. ”Vaikea sanoa. Riippuu siitä, miten jatropha tuottaa.”
Ensimmäistä jatropha-satoa odotellaan vasta viiden tai kuuden vuoden päästä. Siihen asti Mpikan ympäristössä eletään epätietoisia aikoja.
Laura Heiskanen
Kirjoittaja on CIMOn korkeakouluharjoittelija Suomen suurlähetystössä Lusakassa, Sambiassa.
JatrophaJatrophasta valmistetaan biodieseliä. Keski-Amerikasta kotoisin olevan kasvin on todettu olevan kuivuutta hyvin kestävä. Lisäksi se kasvaa nopeasti ja palauttaa maan typpitasapainon. Viimeistään viiden vuoden päästä jatropha alkaa tuottaa siemenissään öljyä, jota jalostettuna voidaan käyttää ruuanlaitossa ja sähköntuotannossa. Lisäksi jatrophan öljystä tehdään saippuaa, kynttilöitä ja kosmetiikkaa, ja sitä käytetään lääkkeenä desinfioivien ominaisuuksiensa takia. |
Päivitetty 30.7.2010
