
Kehitysyhteistyön tavoitteet
Sambia on ollut pitkään yksi Suomen kehitysyhteistyön pitkäaikaisista yhteistyömaista. Tukemalla Sambian kehitystä Suomi pyrkii vaikuttamaan alueen turvallisuuteen ja vakauteen. Suomen ja Sambian kehitysyhteistyökumppanuuden päätavoitteena on köyhyyden vähentäminen edistämällä taloudellisesti, luonnontaloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kestävää kehitystä.Suomi tukee erityisesti ympäristö- ja maataloussektoreita sekä yksityissektorin kehittämistä.
Suomi on antanut Sambialle suoraa budjettitukea vuodesta 2007 alkaen. Vuonna 2010 budjettituki on viisi miljoonaa euroa. Suomi tukee myös hyvän hallinnon, demokratian ja ihmisoikeuksien vahvistamista paikallisen yhteistyön määrärahasta. Vuonna 2010 avun määrä on noin 22 miljoonaa euroa.
Kehitysyhteistyön tausta
Kehitysyhteistyön perustan muodostavat Sambian viides kansallinen kehityssuunnitelma (Fifth National Development Plan, FNDP) vuosille 2006–2010 ja Suomen kehityspolitiikan tavoitteet, joista tärkein on köyhyyden poistaminen vuonna 2000 asetettujen vuosituhattavoitteiden mukaisesti. Sambian kuudes kansallinen kehityssuunnitelma (Sixth National Development Plan, SNDP) vuosille 2011-2015 on valmisteilla.
Suomen kehityspoliitiikka perustuu kestävän kehityksen ja erityisesti luonnontaloudellisen kestävyyden edistämiseen ja korostaa kansainvälisiä kestävän kehityksen sitoumuksia. Suomi toteuttaa suhteita Sambian kanssa kahdenvälisesti ja osana EU:ta noudattaen EU:n ulkosuhdepolitiikkaa ja Afrikka –politiikkaa, joihin Suomen omat politiikat pohjautuvat. Lissabonin sopimuksen tultua voimaan joulukuussa 2009 toimitaan entistä yhtenäisemmin EU:na suhteissa kolmansiin valtioihin.
Avunantajien yhteistyö
Vuonna 2006 Suomi ja muut avunantajat laativat yhdessä Sambian hallituksen kanssa yhteisen apustrategian (Joint Assistance Strategy for Zambia, JASZ) vuosille 2007-2010. JASZ-strategian mukaisesti Suomi vetäytyi opetusalalta vuoden 2007 lopussa. Apustrategian avulla avunantajat ovat tukeneet Sambian viidennen kansallisen kehityssuunnitelman toteuttamista. Uusi yhteistyöstrategia on suunnitteilla.
Lisäksi avunantajat kehittävät avun tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta: tavoitteena on toteuttaa Pariisin julistuksen tavoitteet Sambiassa. Lisäksi Suomi tukee Sambiaa keskeisten YK-järjestöjen ja kansainvälisten rahoituslaitosten (UNDP, Maailmanpankki, IMF) kautta.
Ympäristön ja luonnonvarojen kestävä käyttö
Sambian taloudellinen kehitys ja köyhyyden vähentäminen linkittyvät vahvasti ympäristöön ja luonnonvarojen kestävään käyttöön. Ympäristösektorin johtavana yhteistyökumppanina Suomi pyrkii käytännön tasolla tukemaan turismi-, ympäristö- ja luonnonvarainministeriötä tämän pyrkimyksissä johtaa ja hallita paremmin saamaansa ulkoista apua, toteuttamaan ympäristöalan investointiohjelmia sekä edistämään ympäristökysymysten valtavirtaistamista muilla sektoreilla.
Suomi pyrkii vaikuttamaan siihen, että metsäkysymykset nousevat ympäristösektorilla keskeiselle sijalle ja että sen avulla tuetaan metsäsektorin institutionaalista kehittämistä.
Puuteollisuudessa toimivan yksityissektorin, lähinnä sahateollisuuden, vahvistamista pyritään tukemaan parantamalla sen toimintaympäristöä ja erityisesti metsävarojen kasvua sekä lisäämällä suomalaisten yritysten kiinnostusta Sambian metsäteollisuuteen.
Yksityissektorin kehittäminen
Suomen tavoitteena on edistää köyhyyttä vähentävää taloudellista kasvua ja innovatiivisten pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusmahdollisuuksien laajentamista parannetun poliittisen viitekehyksen avulla. Samalla Suomi tukee köyhien elinoloja parantavan infrastruktuurin kehittämistä sekä liiketoimintakumppanuuksien ja uusien investointien syntyä. Suomi tukee kehitysmaiden kasvua vauhdittavaa integroitumista kansainväliseen talouteen.
Lisäksi Finnpartnership myöntää liikekumppanuustukea suomalaisten yritysten Sambiaan kohdistuvaan liiketoimintaan. Tiedonvälityksen ja kontaktien luomisen kautta Suomi edistää yksityisen sektorin hankkeiden rahoitusta kehitysrahoituslaitoksista kuten Finnfund ja Lusakassa päämajaansa pitävästä NORSAD Fund.
Maatalous ja maaseudun kehitys
Suomella on pitkät perinteet Sambian maatalouden ja maaseutukehityksen tukemisessa. Suomen tuki on keskittynyt erityisesti Luapulan lääniin, jossa tavoitteena on kotitalouksien tulojen kasvattaminen ja ruokaturvan parantaminen.
Käynnissä oleva Luapulan maatalouden maaseudun kehittämishanke on osa pitkäaikaista (2006-2018) sitoumusta läänin maaseutukehittämiseen. Siinä hallitustenvälisen yhteistyön keskeisinä kumppaneina toimivat maatalousministeriön lääni- ja kuntatason yksiköt, yksityissektori ja kansalaisjärjestöjä. Hankkeen toisen vaiheen arvioidaan käynnistyvän loppuvuodesta 2010.
Budjettituki ja hyvä hallinto
Suomen kehityspoliittisen ohjelman tavoitteiden saavuttamisessa merkittävä osatekijä on julkisen hallinnon toimivuus, tehokkuus, vastuullisuus ja läpinäkyvyys. Suomi on tukenut Sambian julkishallinnon kehittämistä budjettituen, yhteisrahoitteisten ohjelmien sekä sektoreilla tehtävän työn kautta.
Köyhyyden vähentäminen ja taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen tukeminen ei onnistu vain sektori- tai hanketasoisen tuen kautta. Suomi antaa kokonaisvaltaisempaa budjettitukea kansalliselle kehitykselle sekä viitekehystä joka mahdollistaa yli sektoreiden menevän strategisen ja syventävän politiikkakeskustelun.
Institutionaalinen yhteistyö
Korkeakoulujen välistä yhteistyötä tehdään Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen (CIMO) Pohjoinen–Etelä–Etelä-vaihto-ohjelman avulla ja kansalaisjärjestötukea annetaan suomalaisten ja sambialaisten kansalaisjärjestöjen kehityshankkeisiin. Lisäksi suomalaisten ja sambialaisten julkishallinnon toimijoiden yhteistyöhankkeita tuetaan uuden institutionaalisen yhteistyön avulla. Suomen ja Sambian ympäristöministeriöt sekä geologiset tutkimuslaitokset tekevät yhteistyötä.
Lisää tietoa kehitysyhteistyöstä